All I wanna do is fuck off.

Se on mielessä herätessä, nukahtaessa ja unissa.
Se on mielessä vapaa-ajalla ja koulussa.
Arkena ja viikonloppuisin.
Monta kertaa päivässä, oli ajankohta mikä hyvänsä.
Aina joku esine tai henkilö muistuttaa siitä.
Haluan kuolla.

Se on vain unelmaa, en koskaan onnistu.

Olen huono kaikessa, enkä voi tehdä mitään toisin, en osaa.
Tänään jättäydyin pois koulusta, teeskentelin kipeää. Kukaan ei ole edes kysynyt missä olen? He eivät varmaankaan edes huomanneet, että olin poissa.
Seuraavan kerran kun jään pois koulusta, niin silloin olen poissa lopullisesti.
Haluan kuolla.


Yksin.
Kuolla.
Kenenkään huomaamatta.
Omaan itseeni.

Are there hope? No..

Mitätön. Kuolevainen. Läski. Lehmä. Tyhmä. Väärä. Säälittävä. Homo. Asiaton. Itsekäs.
Kaikin tavoin ahdistava ja kelpaamaton.
Miks oon syntyny tänne?
Syntynyt pilaamaan kaikkien muiden elämän olemassa olollani. Kuinka monen ihmisen elämän tänäänkin pilasin, vain sillä, että olin elämässä.
Miksi minä olen juuri tälläinen.

Erään luokkatoverini korvaan melkein huudetaan, hän ei sano mitään, mutta kun minä sanon ystävälleni jotai, kuuluu vierestä moittimisia, kuinka huudan.
Luokkaan mennessäni kuulen lauseita, kuinka minua ei kaivata täällä.
Välitunnilla kuulen lausahduksia kuten "Katos, jaksoit nousta" "Sehän ei syö nyt" ja "Kuolisit", sekä unohtamatta "Tappaisit ittesi".
Niin aionkin. Ja te kaikki tulette näkemään sen. Joka helvetin ihminen tulee näkemään kuinka todellakin otin ne herjaukset tosissani ja todellakin tapoin itseni. Kaikki näkevät sen, kaikki kuulevat siitä, kukaan ei itke, kaikki luultavasti nauravat
"Horo otti sen tosissaan, oikein sille!"

All I wanna do is lose control.

Pois.

Ei ole rajaa elämän karikoilla.

Ei vuoretkaan voi pysäyttää matkaani.
Se menee nyt loppuun.
Kaikki loppuu aikanaan, niinhän on jo kauan kerrottu.
Nyt on minun aikani.
En tule kestämään enää kauaa.

Suunnitelmat takataskussa, päässä ja mielessä.
Kaikki on valmista matkalleni,

eikä kukaan voi muuttaa suunnitelmiani. 
Olen päätökseni tehnyt ja päätöstäni tulen seuraamaan.

Kirjoitan paljon runoja, joita mielelläni laitan tänne. Ne kertovat elämäntilanteestani tms. ja helpottavat olotilaani hieman.
Ei elämä tunnu enää miltään, kun ei ole sitä elämää.
Kaikki on kulutettu 10 vuoden aikana loppuun, olen liian vaarallinen itselleni.
Ennen muut vihasivat minua, vaikka vihaavat vieläkin, olen alkanut vihaamaan itseäni entistä enemmän. Tunteet eivät pysy hallinnassa.

Tää on tylsää paskaa ja kaikki menee ihan päin seinää, oon varma että näytelmän loppua katsomaan en jää

En osaa elää,

en halua elää.
Ruoka on elämä,

elämä pyörii ruoassa.
Ruoka pyörii unissa.
Elämä on ruoassa.

En jaksa, en pysty.
En halua miettiä enää,

omaa mieltäni ja ajatuksiani.
Olen täynnä tätä,

pää räjähtää.

Arvet käsillä,

muistuttavat menneestä

ja palauttavat nykyhetkeen.
Haluan lisää arpia.
Ne ovat oikeaa.
Ne pitävät minut elossa.

Ei ole ystäviä,

ainakaan todellisia.
Kuinka kauan menee,

kunnes koko suomi tietää olostani.
Kuinka kauan menee,

että joku puhuu tilanteesta?
En kestäisi sitä.

Masentaa. Ahdistaa. Eikä sille näy loppua.
"Ystävät" kyselevät mitä minulle todella kuuluu. Vastaan, että olen ihan ok. He eivät saa kuulla mitä pääni sisällä liikkuu.
Loppu.
Viimeinen pisara.
Kiusattu.

Aivokuollut.