Ei ole rajaa elämän karikoilla.

Ei vuoretkaan voi pysäyttää matkaani.
Se menee nyt loppuun.
Kaikki loppuu aikanaan, niinhän on jo kauan kerrottu.
Nyt on minun aikani.
En tule kestämään enää kauaa.

Suunnitelmat takataskussa, päässä ja mielessä.
Kaikki on valmista matkalleni,

eikä kukaan voi muuttaa suunnitelmiani. 
Olen päätökseni tehnyt ja päätöstäni tulen seuraamaan.

Kirjoitan paljon runoja, joita mielelläni laitan tänne. Ne kertovat elämäntilanteestani tms. ja helpottavat olotilaani hieman.
Ei elämä tunnu enää miltään, kun ei ole sitä elämää.
Kaikki on kulutettu 10 vuoden aikana loppuun, olen liian vaarallinen itselleni.
Ennen muut vihasivat minua, vaikka vihaavat vieläkin, olen alkanut vihaamaan itseäni entistä enemmän. Tunteet eivät pysy hallinnassa.

Tää on tylsää paskaa ja kaikki menee ihan päin seinää, oon varma että näytelmän loppua katsomaan en jää

En osaa elää,

en halua elää.
Ruoka on elämä,

elämä pyörii ruoassa.
Ruoka pyörii unissa.
Elämä on ruoassa.

En jaksa, en pysty.
En halua miettiä enää,

omaa mieltäni ja ajatuksiani.
Olen täynnä tätä,

pää räjähtää.

Arvet käsillä,

muistuttavat menneestä

ja palauttavat nykyhetkeen.
Haluan lisää arpia.
Ne ovat oikeaa.
Ne pitävät minut elossa.

Ei ole ystäviä,

ainakaan todellisia.
Kuinka kauan menee,

kunnes koko suomi tietää olostani.
Kuinka kauan menee,

että joku puhuu tilanteesta?
En kestäisi sitä.

Masentaa. Ahdistaa. Eikä sille näy loppua.
"Ystävät" kyselevät mitä minulle todella kuuluu. Vastaan, että olen ihan ok. He eivät saa kuulla mitä pääni sisällä liikkuu.
Loppu.
Viimeinen pisara.
Kiusattu.

Aivokuollut.